sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Syyskisat

Syksyn kilpailukausi avattiin Turussa lauantaina 18.9. syyskilpailuiden merkeissä.
Kisattavina sarjoina cheer minit, cheer yhdistetty, tanssi minit ja tanssi yhdistetty

Tuloksia ei ole vielä julkaistu mutta cheer yhdistetyn voitti Jaguars Saturnus ja minien sarjan GS Spelbinders, tanssi minit voitti TuUL Tigers ja tanssi yhdistetyn TuUL Cougars.

maanantai 6. syyskuuta 2010

Syksyn avaus

Nyt voidaan virallisesti sanoa että syksy on alkanut ja täten myös uusi kausi.
Toivon että saan otettua itseäni niskasta ja postailla useammin, sillä vähän vähälle on jäänyt!
Muutamalta hassulta lukijalta kuitenkin toivon kärsivällisyyttä sillä töiden ja muun elämän ohella on vaikea ehtiä joka paikkaan. Harmikseni näillä näkymin en pääse katsomaan syyskisoja, koska olen juuri tällöin kaverin polttareissa, no toivotaan että saamme siirrettyä niitä. Toivon edelleen että annatte mahdollisimman paljon palautetta ja ehdotuksia, sillä niiden varassa blogi pysyy toiminassa. Muutama seura esittely on jo kuvia vaille valmis ja ne julkaistaan pian. Tästä tulikin mieleen jos bongaat hyviä cheer kuvia, linkkaa ihmeessä ! AIka ei tahdo millään riittää hyvien kuvien etsintään. Myös omia kuvia voi lähettää: cheerleadingfansite@hotmail.fi, omien kuvien kohdalla mainitsen aina ketä ne on kuvannut !

Syksyn kilpailukalenteri:

~ Syyskisat 18.9. Turku, Caribia 994-halli
~ SM-karsinnat 13-14.11. Tampere, Hakametsän Jäähalli
~ SM-kisat 11-12.12. Helsinki, Helsingin Jäähalli

PS. Infona vielä sen verran että Pienryhmien SM-kilpailut siirtyvät SM-viikonlopulle joten pienryhmät kilpailevat jo joulukuussa ! Minien Super Cheer siirtyy täten toukokuun May Madnessien yhteyteen.

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Syyskilpailut 2010

Syyskisat avaavat syksyn kilpailukauden. Tänä vuonna kisat järjestetään Turussa Caribia 994-hallissa. Kisojen järjestäjinä toimii liitto, eikä kukaan Turun seuroista. 
Kisattavat sarjat ovat : Cheer Minit, Cheer Yhdistetty, Tanssi Minit, Tanssi Yhdistetty.
Liput maksavat Aikuiset 8€, 5-12v. 5€ ja alle 5v. ilmaiseksi.Pääsylippuja myydään ovella tuntia ennen kilpailun alkua. Katsomopaikat ovat numeroimattomia. Ovet katsomoon avataan puoli tuntia ennen kilpailun alkua.
Kilpailut alkavat klo. 14 (ovet auki katsomoon 13.30) palkintojenjako n. 17.50

Kaikki seuraamaan syyskauden avauskisoja turkuun 18.9. !!!