lauantai 24. syyskuuta 2011

Blogi tauolla.

Blogi on tauolla ja toiminta palaa ehkä jossain vaiheessa, jos innostuneita bloggaajia ilmaantuu.
Cheerleading Fansite kiittää kaikkia lukijoita ja toivottaa kaikille joukkueille hyvää syyskautta!

tiistai 6. syyskuuta 2011

Mahdollinen jatko

Blogi on jäänyt nyt hieman taka-alalle muiden asioiden painaessa päälle ja olenkin päättänyt että ulkomailla elämisen takia saa blogin päivittely jäädä. Olen kuitenkin saanut sähköpostia mahdollisesta ylläpitäjästä, joten katsotaan saanko jonkun blogia pyörittämään. Myös mahdolliset muut innokkaat ehdokkaat laittakaa sähköpostia tulemaan!

torstai 11. elokuuta 2011

Blogin jatko?

Tällä hetkellä blogin kohtalo on erittäin epävakaa tämän hetkisen elämäntilanteen takia. Töiden ohella on todella kiireistä, eikä blogia oikein ehdi päivittää tarpeeksi usein. Lisäksi syksyllä on edessä muutto ulkomaille, joten saa nähdä onko rahkeita kirjoittaa blogia ulkomailta saakka. Katsotaan mitä päätän tehdä. Teillä lukijoilla on tietysti oikeus sanoa mitä mieltä olette, mutta se ei blogin kohtaloa ratkaise.

Olisi harmillista lopettaa blogi, se kuitenkin on ollut olemassa reilun vuoden ja lukijoita on jonkin verran ja seuraajia sitäkin enemmän.

Sivun katselut koko blogin ajalta.

tiistai 9. elokuuta 2011

Teamprofile: CSF Ninzat


Jäsenet: 
Jenna, Saara, Erika, Milla, Ninja ja Tiia valmentaja

Miten ja milloin 5H:nne perustettiin? 
Perustimme 5H:n vuonna 2008, koska halusimme enemmän stunttipainotteista treeniä.

Miten nimi keksittiin ja päätettiin?
5H:mme nimi tulee meidän nousijamme nimen mukaan.

Valmennatteko itse vai ulkopuolinen valmentaja?
Meillä on ulkopuolinen valmentaja Tiia Vainikainen.



Kuinka usein treenaatte?
Treenaamme 3-4 kertaa viikossa.

Miten ohjelma kasataan ja suunnitellaan?
Kaikilla on ideoita, mutta valmentaja tekee lopullisen ohjelman.

Miten tulette toimeen keskenänne?
Emme riitele, tulemme hyvin toimeen.

Onko teillä jotain omaa inside juttua jonka teette ennen kisasuoritusta ? 
It's not how we fall it's how we get back up!


Kuvailkaa 5H:ta viidellä sanalla: 
tiivis, huikea, energinen, pitkäjänteinen, voimakastahtoinen

Saavutukset: 
HCC 2008 kulta, SM-hopea 2011.


    
(ennen EM-kisoja kysyttyä:)
Millä mielin lähdette EM-kilpailuihin ja mitkä ovat tavoitteenne?
Teemme parhaamme ja katsomme mihin se riittää.


Pysyykö ryhmä kasassa vielä EM-kilpailuiden jälkeen? 


Emme enää aio jatkaa EM-kisojen jälkeen.


Mitä mieltä olette naisten ryhmästunttien tasosta ? Esim. viime SM-kilpailuiden perusteella
Naisten ryhmästuntin taso oli todella kova ja mitalikolmikko oli todella ansainnut mitalinsa.

Terveiset blogin lukijoille: Treenailkaa ahkerasti ja mukavaa kesää!!



   (EM-kisojen jälkeen kysyttyä:)
Millainen EM-matkanne oli?
EM-matkamme oli huikea ja kaikki sujui hyvin. Kotiin oli tottakai mukava palata mitalli kaulassa!

Millainen sarjanne oli ja mitä mieltä muista mitalisteista?
Sarjassa oli hyvä taso ja mitalistit olivat tasaisia.


Nimi: Saara Walden
Ikä: 16
Joukkue: CSF Ninzat
Nostopaikka: sivunostaja
Harrastusvuodet: 7
Missä joukkueissa olet harrastanut? 
CSF minit, CSF Black (a-juniorit), CSF Ladies (seniorit)
Miten olet aloittanut harrastuksen? 
Isosiskoni harrastivat, joten innoistuin myös
Mikä lajissa on parasta? 
Joukkuetoverit ja kisat.
Saavutukset: 
SM-karsinnat pronssi 2007, HCC kulta 2008, SM-hopea 2011
Millainen 5H:nne on ja mikä siinä on parasta? 
Tiivis ja ihan huikee!


Nimi: Milla Lipponen
Ikä: 17
Joukkue: CSF Ninzat
Nostopaikka: takanostaja
Harrastusvuodet: 6
Missä joukkueissa olet harrastanut? 
CSF minit, CSF Black (a-juniorit), CSF Ladies (seniorit)
Miten olet aloittanut harrastuksen? 
Ala-asteella kavereiden kautta
Mikä lajissa on parasta? 
Kisamatkat, akro ja stuntit
Saavutukset: 
parhaita saavutuksia SM-karsinnat pronssi 2007, HCC kulta 2008, SM-hopea 2011
Millainen 5H:nne on ja mikä siinä on parasta?
Huikea ! Parasta on se että jäsenet ovat pysyneet yhtä lukuun ottamatta samana jo 4 vuotta, joten kaikki tunnemme toisemme hyvin ja ollaan koettu paljon yhdessä. Välillä on ylämäkiä ja alamäkiä mutta niistä ollaan aina selvitty pitkäjänteisyydellä,kovalla yrityksellä sekä tahdon voimalla.

Nimi: Ninja Julkunen
Ikä: 16
Joukkue: CSF Ninzat
Nostopaikka: nousija
Harrastusvuodet: 5
Missä joukkueissa olet harrastanut? 
CSF minit, CSF Red, CSF Black(a-juniorit), CSF Ladies (seniorit)
Miten olet aloittanut harrastuksen? 
Innostuin harrastuksesta Isosiskoni kautta.
Mikä lajissa on parasta? 
Kisamatkat, joukkuekaverit ja stuntit
Saavutukset: 
SM-karsinnat pronssi 2007, HCC kulta 2008, SM-hopea 2011
Millainen 5H:nne on ja mikä siinä on parasta? 
5H:mme on tiivis ja huikea, tunnemme toisemme hyvin ja olemme kokeneet paljon yhdessä!

Nimi: Erika Selander
Ikä: 17
Joukkue: CSF Ninzat
Nostopaikka: sivunostaja
Harrastusvuodet: 6
Missä joukkueissa olet harrastanut? 

CSF minit, CSF Black (a-juniorit), CSF Ladies (seniorit)
Miten olet aloittanut harrastuksen? 

Koulussa oli cheerleadingiä
Mikä lajissa on parasta? 

Joukkue, kisat
Saavutukset: 

SM-karsinnat pronssi 2007, SM-hopea 2011
Millainen 5H:nne on ja mikä siinä on parasta? 

paras

Nimi: Jenna Pääkkönen
Ikä: 16

Joukkue: CSF Ninzat
Nostopaikka: etunostaja
Harrastusvuodet: 7
Missä joukkueissa olet harrastanut? 

CSF minit, CSF Black (a-juniorit), CSF Ladies (seniorit)
Miten olet aloittanut harrastuksen? 

Koululle tuli ilmoitus
Mikä lajissa on parasta? 

Kisat, joukkue
Saavutukset: 

SM-karsinnat pronssi 2007, HCC kulta 2008, SM-hopea 2011
Millainen 5H:nne on ja mikä siinä on parasta? 

tiivis ja yksinkertaisesti paras


TSC Renegades hakee uusia harrastajia!

Koska kaikki halukkaat eivät kerenneet ensimmäisiin karsintoihin, pidetään vielä toiset.

Tuore EM-pronssimitalisti TSC Renegades pitää karsinnat, joihin osallistuu uusien tulokkaiden lisäksi koko nykyinen joukkue.

Karsinnoissa arvioidaan hyppyjä, heittoja, paristunt-osaamista ja akrobatiataitoja sekä juoksuvauhdista että paikaltaan. Tytöillä arvioidaan lisäksi venyvyyttä. Aikaisempaa kokemusta cheerleadingista ei välttämättä vaadita ja myös asenne ja yleinen urheilullisuus painavat vaakakupissa.

Elokuun aikana Renegadesin harjoitukset ovat vapaita ja niihin voi kuka tahansa lajista kiinnostunut vuonna 1995 tai aikaisemmin syntynyt nais- tai miesihminen tulla kokeilemaan. Vapaissa harjoituksissa käyminen on paras tapa valmistautua karsintoihin.

Harjoitusajat: Su 20-22, Ti 21-22, Ke 21-22, To 20:30-22.
Harjoituspaikka: Pirkkahallin Telinevoimisteluhalli (B-halli)

Lisätietoja: 
Jere Johansson, jere.johansson@tut.fi
Joni Huhtala, joni.huhtala@tut.fi

sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Cheerleaders prep for hours in search of 2½ minutes of perfection

Funky Teamin Facebooksivulta löydetty todella mielenkiintoinen video, jossa muutaman minuutin pätkä jossa kerrotaan all-star cheerleadingista. Videolla mukana Cheer Extreme.

http://edition.cnn.com/2011/US/07/15/sports.sweep.allstar.cheerleading/index.html

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

SCL tapahtumakalenteri syksy 2011


27.8.2011Ohjaajakoulutus Tanssi, HelsinkiMunkkiniemen yhteiskoulu
27.8.2011Ohjaajakoulutus Cheer, HelsinkiMunkkiniemen yhteiskoulu
9.-11.9.2011Valmentajakoulutus taso II osa 2, VierumäkiVierumäen urheiluopisto
23.-25.9.2011SM-karsintakisaleiri Tanssi (juniorit ja aikuiset), VierumäkiVierumäen urheiluopisto
23.-25.9.2011SM-karsintakisaleiri Cheer aikuiset, VierumäkiVierumäen urheiluopisto
30.9-2.10.2011SM-karsintakisaleiri Cheer juniorit, VierumäkiVierumäen urheiluopisto
8.10.2011Syyskilpailut ja minien Super Cheer -kilpailu, TampereTampere Areena
12.11.2011SM-karsintakilpailut, OuluOuluhalli
19.11.2011VI International Warsaw Championships -avoin kilpailuWarsaw, Poland
25.-27.11.2011Valmentajakoulutus taso II osa 3, VierumäkiVierumäen urheiluopisto
26.11.2011SCL SyyskokousSeinäjoki
10.-11.12.2011Suomen mestaruus -kilpailut, HelsinkiHelsingin jäähalli

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Kesäleirillä 2011

Olisi mukavaa kuulla millaista tämän vuoden kesäleirillä oli. Jos joku siellä ollut haluaisi jakaa muistonsa kanssamme, se olisi todella kivaa.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

2011 ICU World Championship Highlights

MM-fiilistelyä näin videon muodossa. Videolla vilahtaa suomalaisia, kuinka monta löydät ;)

lauantai 23. heinäkuuta 2011

Teamprofile: TuUL Panthers



© TuUL Panthers


Kuinka monta jäsentä joukkueeseen kuuluu?                                                   
Tällä hetkellä joukkueeseen kuuluu 12 tyttöä, joista valitaan erillinen kisajoukkue.

Kuinka vanhoja joukkuelaiset ovat?                                                        
16-20 vuotiaita
Joukkueen valmentajat: Heidi Fernelius ja Laura Antintalo, joka itse myös kilpailee joukkueessa.

© TuUL Panthers


Kuinka paljon teillä on treenejä viikossa ja kuinka kauan ?                           
Kesällä yhteisiä treenejä on 2-3 kertaa viikossa, syksyllä treenejä on 4 kertaa viikossa 1,5-2h kerrallaan. 

Millaiset treenit teillä on ja mistä kausi koostuu?                                              Kesäkaudella harjoittelu keskittyy enemmän kunnon ja kestävyyden kehittämiseen. Syksyllä ja keväällä rakennetaan ja hiotaan kisaohjelmaa ja keskitytään tuleviin kisoihin. Tekniikoita harjoitetaan ja hiotaan tasaisen ahkerasti läpi kauden.


Saavutukset?    
Joukkue perustettiin uudelleen tammikuussa 2011 ja tällä kokoonpanolla joukkue on kisannut kerran Nordic Open kilpailussa keväällä, josta  tultiin kotiin kultamitalit kaulassa.                                                                                                      


© TuUL Panthers


Millä mielin lähdette kauteen 2011 ja mitkä ovat tavoitteet?                            
Kauteen lähdetään tietysti avoimin mielin ja tavoitteena on oppia uusia ja vaikeampia tekniikoita jotka pystytään tekemään puhtaasti syksyn kisoissa. Päätavoite on saavuttaa finaalipaikka vuoden 2012 SM-kilpailuihin.

Mitä mieltä olette Suomen naisten tanssijoukkueista tällä hetkellä?          
Varsinkin huipulla taso on erittäin kova ja kaikki joukkueet kehittyvät jatkuvasti. On ollut hienoa huomata että naisten tanssijoukkueiden määrä kasvaa jatkuvasti ja kisoissa nähdään uusia joukkueita!  

Pantterien terveiset muille joukkueille ja lukijoille:                                        
Antoisaa ja treenintäyteistä tulevaa syksyä, kisoissa nähdään!

© TuUL Panthers

Nimi : Anniina
Ikä :
 18
Harrastusvuodet:
 2006-11
Missä joukkueissa olet harrastanut? 
Turun Urheiluliitto Jaguars, Cougars ja Panthers

Miten aloitit cheertanssin? 
Etsisin uutta harrastusta ja satuin eksymään nettisivuille, josta sitten ilmoittauduin mukaan.

Mikä lajissa on parasta? 
Monen eri tyylin yhdistely, kisojen fiilis ja tietty oma joukkue =)

Saavutukset: 
Nordic Open 1.sija! 

Millainen joukkue Panthers on ja mikä siinä on parasta? 
Panthers on ihan paras joukkue, ja meillä on tosi hyvä yhteishenki!! Harkkoihin on aina kiva tulla, ja treenaus sujuu hyvin :) Parasta on kaikki ihanat ihmiset ja hyvä fiilis harkoissa. Meillä on aina joku äänessä : D Joka tapauksessa, tän porukan kanssa ei ole koskaan tylsää, ja harkkojen jälkeen on aina hyvä mieli !
 
© TuUL Panthers


Nimi: Henna
Ikä: 15
Harrastusvuodet: 5½ vuotta
Missä joukkueissa olet harrastanut?
Aloitin harrastamisen minijoukkueessa, sen jälkeen tanssin yhden kauden b-junioreissa ja sieltä siiryin Jaguaareihin ja nyt tanssin Pantherseissa

Miten aloitit cheertanssin?
Kaipasin uutta harrastusta ja äiti ehdotti jos tulisin kokeilemaan tätä!

Mikä lajissa on parasta?
Kaikki! Mutta erityisesti kisat ja kisamatkat ja kaverit!

Saavutukset: 
Mineissä: Minien Super Cheer 3.sija, junioreissa: May Madness 2.sija, SM-karsinnat 2.sija, May Madness 3.sija, ja nyt Panttereissa: Nordic Open 1.sija

Millainen joukkue Panthers on ja mikä siinä on parasta?                   
Panthers on hyvä joukkue missä on hyvä yhteishenki ja kaikkien kanssa ollaan kavereita! :))

Seuraa Pantterien treenausta heidän omasta blogistaan: http://panthersdanceteam.blogspot.com/


Kiinnostuitko joukkuehaastattelusta ja haluaisit oman joukkueen haastatteluun ? 


perjantai 22. heinäkuuta 2011

Jaguars etsii uusia harrastajia


Tule mukaan uuteen harrastukseen nyt!

Etsimme uusia innokkaita -96-98 syntyneitä harrastajia Mars joukkueeseemme. Kesällä joukkue harjoittelee maanantaisin klo 16.30-18 Tikan koululla ja torstaisin 17-18.30 Viitaniemen montussa.
Mukaan pääset parhaiten heti joukkueiden palatessa kesälomiltaan. Ota siis yhteyttä sähköpostilla tai puhelimitse (tsandstrom(a)gmx.com, 045 2748688) ja tule treeneihin!

(teksti kopioitu http://www.jaguarscheer.com )

DTC Wildcats täydentää rivejään

© http://www.dreamteamcheer.fi

Dream Teamin naisten edustusjoukkue Wildcats täydentää rivejään. Jos olet syntynyt 1996 tai aiemmin ja sinulta löytyy lajitaustaa ota yhteyttä dt.wildcats@gmail.com 3.8. mennessä.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

GS joukkueiden karsinnat

Tästä löytyy GS:n joukkueiden karsintojen ajat ja paikat. 

Angelspe 29.7. klo 18-20.30 Töölön Kisahalli
ilmoittautumiset ja lisätietoja hanneli.alho (a) goldenspirit.fi
kaikki vuonna 1996 ja sitä ennen syntyneet voivat osallistua
Whitelightersla 30.7. klo 11-13.00 ja 14.30-17  Töölön Kisahalli (maksa aamulla sisään)
Lisätietoja erika.ignatius (a) goldenspirit.fi
ei ennakkoilmoittautumista
kaikki vuosina 1999-1995 syntyneet voivat osallistua
Geniessu 31.7. klo 14.30-17 Töölön Kisahallin piha
ei ennakkoilmoittautumista
kaikki vuonna 1996 ja sitä ennen syntyneet voivat osallistua
lisätietoja maria.pojasnik (a) goldenspirit.fi
Saintsma 1.8. klo 16.30-18.30 Olympiastadion, tarvittaessa ke 3.8. klo 19-21 Olympiastadion
ei ennakkoilmoittautumisia
kaikki vuosina 1999-1995 syntyneet voivat osallistua
lisätietoja janicaluoto (a) hotmail.com / 050 307 9387
Spellbindersti 9.8. klo 17-19 Olympiastadion
ei ennakkoilmoittautumista
kaikki vuosina 2002-1999 syntyneet voivat osallistua
lisätietoja amanda.alinikula (a) gmail.com
Melidssu 7.8. klo 13-16 Töölön Kisahalli (maksa sisään)
ei ennakkoilmoittautumista
kaikki vuosina 1999-1995 syntyneet voivat osallistua

HAC:n edustusjoukkueet täydentävät rivejään

Elite:
Elite ottaa koeajalle aiempaa lajitaustaa omaavia vuonna 1995 tai aiemmin syntyneitä urheilijoita, ota yhteyttä valmentajiin Maria Wahlroos tai Eeva Ventilä ja kerro omat taitosi (stuntit, akrobatia) sekä yhteystietosi.
Xray:
Xray ottaa vuonna 1995 tai aiemmin syntyneitä poikia joukkoonsa, valmentajat Nina Palikainen ja Sirpa Täyrynen
Junior Elite:
Jr.Elite ottaa koeajalle 1996-1999 syntyneitä jo aiemmin lajin parissa olleita harrastajia, ota yhteys valmentajiin Eveliina Hietakymi, Kati Oksanen, Tiia-Mari Savolainen
Xtreme: ottaa kaikki 1996-1999 syntyneet pojat, sekä koeajalle tyttöjä joilla on laijtaustaa, ota yhteys valmentajiin Sirpa Kaukonen tai Nele Salmi

Kaikkien valmentajien yhteystiedot ovat muotoa etunimi.sukunimi@hac.fi

Noniin nyt jos olet 1995-syntynyt tai vanhempi, on sinulla mahdollisuus kokeilla miltä treenaaminen Elitessä tuntuu. Tai jos olet poika ja samaa ikäluokkaa kuin edellisessä hae ihmeessä Xrayhin! Pojat cheerleading on mukava harrastu, ja plussana tietysti saatte treenata kauniiden tyttöjen kanssa.

Junioriikäiset, jos kiinnostaa treenaaminen Jr. Elitessä tai Xtremessa, ottakaa ihmeessä yhteyttä valmentajiin ;)

tiistai 19. heinäkuuta 2011

http://formspring.me/CheerFansite

voisitko tehdä haastatteluita seuravaihtajista? mitä tarvitaan seurasiirtoon ja miten uudet on otettu vastaan uudessa joukkueessa ja seurassa?Mitä vanhat joukkueen jäsenet tästä tuumaavat?Esim. venus,elite, gorillaz joissa ilmeisesti useampi vaihtaja

Tämä oli loistava idea! Ja jaankin tämän nyt blogin puolelle. Joten te seuravaihtajat jotka luette tämän, ottakaahan yhteyttä jos haluaisitte mahdollisesti kertoa kokemuksistanne :)


Eli nyt jos siellä ruudun takana on seuraa vaihtaneita, ottakaa yhteyttä cheerleadingfansite@hotmail.fi jos mahdollisesti haluaisitte jakaa kokemuksia kanssamme. Ja jos tiedät jonkun seuravaihtajan, voithan tietysti linkata hänelle tämän blogitekstin :)

maanantai 18. heinäkuuta 2011

Lettinauhantekoa

Tässä postaus lettinauhan tekemisestä.Postauksen on tehnyt blogin lukija Janina.

Tarvitset liimaa,lettinauhaa, ponnarin, sakset ja sytkärin 
ja rautalankaa


Vaihe 1. Leikataan nauhat samanpituisiksi, tässä leikattu n. 80cm.
Nauhat voi ommella yhteen, jolloin pysyvät paremmin.
Tässä nauhat on liimattu, koska päällimmäinen nauha on niin heikkoa,
että ommellessa repeäisi.

Vaihe 2. Taitellaan nauhat rusetin muotoon.

seuraaviin vaiheisiin tarvitaan rautalankaa ja lettinauhan pätkä


Vaihe 3. Sidotaan lettinauha rautalangan pätkällä.
Seuraavassa vaiheessa viimeistellään sidontakohta lettinauhan pätkällä.

Lisätään tietysti myös ponnari.
Ja liimataan sidontakohta nauhanpätkällä kiinni.
Tässä käytetty pikaliimaa, mutta myös kuumaliimalla voi liimata ja se myös
pitää paremmin.


Seuraavaksi siistitään nauhojen päät.

Leikataan päät haluamaan muotoon


Ja poltetaan päät, etteivät ne ala purkautua.
Kannattaa olla varovainen sillä nauha voi leimahtaa tuleen!

Ja valmis lettinauha.


Tässä mun tekniikka tehdä lettinauhoi. Yleensä tosin liimailen kuumaliimalla, mutta nyt en löytäny sitä. Toivottavasti jotku sai vähän vinkkiä miten tehdä lettinauha. Tää on aika helppo tapa. Tosta lettinauhasta tuli todella yksinkertainen, mutta voihan siihen sit liimailla erinäkösii koristuksia. Kysykää jos ette ymmärtäny jotai kohtaa niin voin selittää tarkemmi.

- janina

-----------------

Kiitoksia Janinalle tästä postauksesta. Voisin jatkossa myös antaa lukijoiden tehdä postauksia, jos tulee jotain aiheita mieleen teille. Ja kaikki kuvat on sitten  © Janina