lauantai 15. tammikuuta 2011

Pieniä ongelmia postauksissa !

Nyt on ilmennyt jotain ongelmia näissä postauksissa. Olen laittanut vaikka kuinka monta postausta ajastettuna, eli laitan pvm. ja kellonajan milloin tekstit julkaistaaan. Mutta nyt onkin käynyt niin että tekstejä ei ole julkaistu enkä tiedä ollenkaan mistä syystä. Kaikki kirjoittamani tekstit ovat myös hävinneet - siis ne ajastetut. Harmittaa todella paljon ja joudun kirjoittamaan postaukset uudestaan, joten pariin päivään tuskin postauksia tulee. Tänään kuitenkin Cheer Juniorisekajoukkueiden SM-arvostelut.

Todella hyviä vinkkejä ja ehdotuksia, mistä voisin postailla. Tulen totetuttamaan monet näistä - tai ainakin yritän. Ja kun joku sinne kommentoi, että onko omat ideat loppu, niin täytyy sanoa että ei todellakaan. Halusin vain kuulla teidä lukijoiden mielipiteitä mistä haluaisitte lukea jotta tiedän mikä kiinnostaa! Omia ideoita löytyy pään täydeltä vielä pitkään.

Yhteen asiaan täytyy vielä sanoa, että en todellakaan ole onnistunut lupauksessani "Yritän kirjoittaa melkein joka päivä." Todella vaikeaa toteuttaa kun on niin paljon töitä ja tuhat muuta asiaa hoidettavana. Yritän nyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja postailla useammin. Aina kuin mahdollista niin aion kirjoittaa mahdollisimman monta postausta, ja vaikka sitten ajastaa niitä siten että joka päivälle tulisi jotain. Toivotaan nyt että jatkossa ajastetut tekstit eivät vain katoa!

3 kommenttia:

  1. Miten olisi uusi banneri ? lukioille sellainen haaste, että pitäisi suunnitella banneri tälle blogille ja liittää nykyisessä bannerissa oleva teksti (tai miksei vapaavalintainenkin)sitten siihen. Eli vapaavalintaiset kuvat ja värit ja uusi,pirteä banneri olisi kasassa!

    VastaaPoista
  2. voi harmi että noi postaukset on kadonnut :( mitä siellä olisi sitten ollut?

    VastaaPoista
  3. Katsotaan tätä banneriasiaa !

    No yksi seuraesittely ja sitten muutama muu postaus :)

    VastaaPoista

Cheerleading Fansite toivoo saavansa kommenttia asialliseen sävyyn, kiitos :)